Poika nimeltä GROOM

GROOM Lokikirjamerkintä 01052015

Tasan kymmenen vuotta sitten vappuna 2005 syntyi potra poika nimeltä GROOM! Heti ensi hetkestä lähtien oli selvää, että poika tulisi olemaan erilainen kuin muut. Aika johon poika syntyi oli täysin toinen kuin mikä se tällä hetkellä on. Voisi sanoa, että poika oli sen ajan jonkin sortin musta lammas.
groomlogo_tarkka

Ensimmäiset vuodet olivat haasteellisia ja kävelemään opettelua. Pojan uhmakas ja pelkäämätön asenne ei häntä kolhuilta säästänyt. Mutta nyt jälkeenpäin voi sanoa, että jokainen kolhu oli opettavainen ja tarpeen pojan tulevaisuutta ajatellen.

Pikku hiljaa poika oppi puhumaan ja se helpottikin kavereiden löytämistä. Höpinät joita poika höpötteli alkuun olivat jargoniaa mitä kukaan ei tuntunut ymmärtävän. Pian se muuttui kuitenkin puheeksi jota ruvettiin ymmärtämään. Ensin kavereita oli ihan muutamia, mutta muutaman vuoden jälkeen niitä olikin jo ihan kiva jengi.

Kun GROOM oli kolmen vanha, päättivät vanhemmat että hänelle pitää hommata sisaruksia. Niitä onkin sitten tullut vuosien saatossa vähän enemmänkin kuin oli alkuun suunniteltu. Perheemme 11. jäsen syntyykin heti vapun jälkeen mikä hienosti juhlistaa esikoisemme 10v syntymäpäiviä.

Nyt 10 vuotta myöhemmin potrasta pojasta, joka oli pihan erakko, on kasvanut vanttera miehen alku. Pojan omintakeinen tyyli onkin vuosien varrella kerännyt epäilijöitä, ihailijoita sekä imitaattoreita. Se ei kuitenkaan ole tuntunut pojan vauhtia hidastavan vaan päinvastoin. Sama uhmakas ja pelkäämätön asenne mikä hänellä on ollut jo syntymästä lähtien, vie häntä edelleen voimakkaasti eteenpäin.

On ollut hieno seurata kasvuasi jaolet tuonut elämäämme iloa, valoa ja sinun kauttasi olemme tutustuneet hienoihin uusiin tuttavuuksiin ja törmänneet mitä erikoisimpiin tilanteisiin sekä tapahtumiin.

Oikein hyvää 10v. syntymäpäivää rakkaalle pojallemme GROOMille!

Vanhempasi

Sanna&Sami

Jätä kommentti